sunnuntai 30. marraskuuta 2014

PAPERILLA HAASTE NRO 3, Inspiroidu kuvakollaasista


Aiheena kesä tuli juuri oikeaan aikaan, tähän pimeään kaamokseen. Kesäkuvia valkatessa tuli mukava fiilis ja kauan ei ideoita tarvinnut odotella. Olin joskus aiemmin päällystänyt pienillä helmillä valmiita kukkasia jotka nyt sitten löysivät paikkansa tässä leiskassa. Erilaisilla langoilla ompeleminen on hauskaa, lankoja löytyy helposti kirpputoreilta.




keskiviikko 12. marraskuuta 2014

ISKÄ OLET TÄHTI

 Paperillan korttihaasteessa #2 teemana on tehdä kortti isälle/miehelle, lisänä voi käyttää myös bonusta, joka tällä kertaa on lanka/naru.
Itse tein kortin lasteni isälle. Mieheni harrastaa golfin pelaamista, joten aiheen valinta oli tällä kertaa helppo kun löysin joskus ostamani golfiin liittyvän leimasimen. Bonuksena käytin lankaa, josta tein leimasinkuvassa olevan "golfpallon". Taustan olen kohokuvioinnut gessolla ja suihkutellut Moon Shadow Mistiä päälle.
Leimasinkuvan alle olen laittanut kasveista painettuja "papereita", joista alla oleva on lepän lehteä ja ylempi pensasangervoa.