maanantai 8. lokakuuta 2018

 
ATC -vaihto
 
Syksyn iloksi mukana Mustakatin järjestämässä ATC -korttivaihdossa Saksaan.
Aihe oli vapaa, joten tein taustapapereita Gelli platella, jossa käytin akryylivärejä ja erilaisia sabluunoita. Kuvat tein leimasintekniikalla. Innolla odottelen millaisia kortteja Saksasta saapuu😏

 



torstai 7. toukokuuta 2015

Paperillan korttihaaste nro 8: Kukkasia, kukkasia

Paperillan korttihaaste sattui sopivaan kohtaan, kun äitienpäivä on tuloillaan niin kukkakortti sopii teemaan vallan mainiosti.
Olen askarrellut kukkaset kuvioleikkurilla jonka jälkeen suihkuttelin päälle vettä ja rutistelin eri kerrokset ja avasin ne sitten uudelleen, jolloin terälehtiin tuli hieman elävyttä. Tämän jälkeen suihkuttelin niihin erivärisiä mistejä ja kokosin kukkasen kerroksittain ja liimasin vielä keskustaan pieniä helmiä. Lehdet tein leimasimella käyttäen wowin kohojauhetta. Taustapaperin tein askartelulehdestä saadulla kohokuviointitaskulla ja käsittelin lopuksi Distressin musteilla. Wow kohojauhella, erityisesti hienojakoisimmalla on helppo leimata myös tekstejä elämimmiksi.
Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille!!





keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

HUOPAHEMMOT

Meille on muuttanut uusia asukkaita, huopahemmoja. Lainasin kirjastosta iki-ihanan huopahemmot kirjasen ja viikonloppuna väkersin niitä jo pienen perheen verran. Yhden hemmon tekemisessä oli  tyttärenikin mukana. Esittelenpä teille nämä tulokkaat

Nalle Nallukka
 Sepe susi
 Kettu Repolainen
 Pöllö Huhuu

Hauskaa Vappua kaikille blogin lukijoille!


sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Paperillan korttihaaste nro 7: Urbaani luonto - moodboard

Osallistun tällä kortilla Paperillan korttihaasteeseen. Moodboard kuvamaailma toi minulle mieleen kevään ja linnunlaulun. Asumme pienen metsikön vieressä ja linnut ovat oikein urakalla aloittaneet kevättohinat ja vuosittainen kevätlaulukonsertti on alkanut.
Lintukoriste ja nuotit ovat Wycinankan pahvikoristeita. Kukkakoristeen olen tehnyt liimaamalla kukaksi pieniä helmiä.


ATC vaihto Belgiaan

Pääsin osallistumaan ulkomaan ATC korttivaihtoon Belgiaan.
Tässä omat korttini jotka lähetin vaihdossa.


ja tässä saamani kortit Belgiasta.

  

Lisäksi tein vielä viikonloppuna valmiiksi yhden skräppisivun. Kuva on otettu vaellusreissulla pari vuotta sitten Salamajärven kansallispuistossa. Pyy oli tehnyt hautomispesän vanhan talon raunioon. 
Oikeat pyyn sulat löysin tänä keväänä hankiaisten aikaan kävellessä hangelta. Pahvinen oksakoriste on Wycinankan ja metallikoristeen olen ostanut kirpputorilta.




torstai 5. maaliskuuta 2015

PAPERILLAN KORTTIHAASTE NRO 6

Osallistun Paperillan korttihaasteeseen tällä kortilla. Kortissa olevan kuvan olen valinnut tulevaa naistenpäivää 8.3. ajatellen. Kortissa vanhaa ovat pitsi, kuva ja kukkakoriste. Haluankin toivottaa kaikille Paperillan blogia seuraaville Hyvää Naistenpäivää!!




sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Sininen kortti

Paperillan korttihaaste n:o 5. Tavoitteena oli tehdä sininen kortti ja bonuksena itsetehty tausta.
Pohjapaperiin suihkuttelin eri sävyisiä mistejä ja pohjakuvion tein sabluunalla käytten Inka Gold väriä. Väristä jää ihana metallinhohtoinen efekti, lisäsin sitä myös hieman reunoihin.
Perhosen tein Paperilohikäärmeestä ostetulla leimasimella, Cosmic Shimmer kohojauheella  ja kukkaset olen ostanut kirpputoreilta, joiden  pintaan lisäsin hieman sinisävyistä mistiä ja metalliväriä.